Aika outoa, että olen ollut noinkin angstinen alaikäinen. Ymmärrän sen kyllä, mutta en enää voisi kuvitella olevani tuollainen. Nyt olenkin jo yhtäkkiä 19-vuotias ja asun jo toista kertaa yksin, tällä kertaa Helsingissä. Lukiostressi on ohi ja ammattikouluni ruotsinkielinen. Kosmetologi... se minusta tulee ja vielä hyvä sellainen. Löysin oman alani tai edes yhden niistä.
Kuitenkin koko ajan haaveilen töistä ja kaikesta mitä voin tehdä valmistumisen jälkeen, vaikka aloitin opinnot vasta elokuussa. Rakastan keskustan Stockmannia ja olen siellä vielä kolme päivää työssäoppimisjaksolla, kuulemma helpompi saada töitä vaikka kesäksi tämän jälkeen. Koti-ikävä vaivaa aina välillä, mutta enää en taida muuttaa takaisin Joensuun lähistölle, vaikka rakkaani siellä ovatkin. Asuin keskustassa kahdeksan kuukautta ja kävin vielä kesällä kuukauden töissä kaupungin puisto-osastolla. Kaupunki on siis jo nähty ja ilman niitä kesätyörahoja minulla ei olisi ollut varaa tulla tänne.
Kesällä minulla ei sitä paitsi ollut yhtään opiskelupaikkaa, syksyllä kaksi. Vaihtoehdot: 1. Jäädä Joensuuhun vaatetusompelijaksi ja 2. lähteä Helsinkiin kosmetologiksi. Olen erittäin syvästi kiitollinen perheelle, joka majoitti minut puoleksitoista kuukaudeksi. Muuten minulla ei olisi ollut paikkaa minne mennä.
Pidän koulustani aika paljon, matkoja Tallinnaan (=näytteitä, ilmaisia drinkkejä), messuja ja vielä lisää messuja, mahtavat opettajat ja luokkatoverit sekä hyvää ruokaa. Ainoa "miinus" on ruotsinkielisyys, mutta itsepähän halusin oppia ruotsia paremmin.
Ja tosiaan, se nimeni muuttaminen ei jäänyt vain aikeeksi. Erosin myös kirkosta.
Silti välillä ajattelen, että ehkä Jumala voisikin olla olemassa, koska minulle on tapahtunut niin paljon kaikkea hyvää ja uskomatonta abivuodesta alkaen. Tai sitten karman laki iski. Kuitenkin maailma ilmeisesti päätti, että minä olen kärsinyt tarpeeksi ja ansaitsen parempaa. Ei tätä muulla voi oikein selittää. Tosin olen itsekin tehnyt paljon töitä tämän kaiken mahdollistamiseksi. Ja tulen tekemään vastedeskin. :)
Rakkaudella,
Tira
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Oho, edellisestä kirjoituksesta olikin jo aika pitkä aika.
Damn you, prinsessavihko!
Mutta:
I give it all up, but I'm taking back my love
I'm taking back my love
I'm taking back my love
I've given you too much
But I'm taking back my love
I'm taking back my love, my love, my love, my love, my love
Enrique Iglesias on kyllä aika "hottis".
Damn you, prinsessavihko!
Mutta:
I give it all up, but I'm taking back my love
I'm taking back my love
I'm taking back my love
I've given you too much
But I'm taking back my love
I'm taking back my love, my love, my love, my love, my love
Enrique Iglesias on kyllä aika "hottis".
Hope it gives you hell
Tänään pelastin nokkosperhosen liiterin vintiltä.
Kävin myös kastelemassa kenkäni kävelyllä.
Piilolinssit ovat sangen mukavat, koska ne silmissä voin käyttää pissislasejani.
Aurinko paistaa edelleen.
Näin pienen karvaotuksen.
Ns. kaverini ovat matkalla Kuopioon.
En kyllä lähde heidän kanssaan minnekään.
Olkoot keskenään ensi kerran, JOS pyytävät minua minnekään.
Kaunis päivä joka tapauksessa.
Söin eilen pehmistä.
Olin ulkona t-paita päällä.
Angsti kuvannee parhaiten tämänhtekistä mielentilaani. On se hienoa.
1. Älä pidä yhteyttä, niin en minäkään.
2. Älä kerro minulle elämästäsi, niin en minäkään omastani.
3. Jätä minut ulos kaikesta, teen saman sinulle.
4. Hymyile minulle, haistatan pitkät.
Have a nice day, darlings!
I will.
Piilolinssitilaukseni oli muuten sössitty, mutta ei se mitään. Näen vasemmallakin ihan hyvin, ja onneksi saan uuden parin ensi viikolla.
Ja ensi viikolla on vappu. = Munkkeja + siideriä + rautatieasema = Legendaarinen vappupiknikki! (Yksin tai pikku palleroisen kanssa, vaikka kuinka mankuisitte mukaan)
Hiusten värjääminen teki ne aika sähköisiksi. Mutta mitäs pienistä, väri on hyvä. "Murppa on muuttunut. Muuttunut Murppa," sanoi eräskin herra. Eräänkin puolitutun neidin uusi värini sai juttelemaan kanssani pitkästä aikaa. Ainakin seitsemän henkilöä on kehunut sitä. Siitä ei siis tullutkaan epic fail.
Ruotsin tunnit, ah.
ausku: "Mikä tää on? Tää on kala, kahen kilon."
luokka: *epämääräistä, mutta sangen kovaa hekottelua*
ausku: "Se on kahen kilon HAUKI."
random ihminen luokasta: "Ois voinu olla SIIKA!"
Mutta ei se ollut.
Tarvitsen oman lääkekaapin.
Kaavailtu mediamaksu on perseestä, sillä rahalla opiskelija syö kolme kuukautta. (Ja mistähän ihmeestä ne meinaavat ulosmitata sen maksun opiskelijalta, joilla on tunnetusti "hirveästi" rahaa käytössään muutenkin..?)
Minulla on liikaa hameita.
Kirjoitan paljon tärkeitä asioita vaaleankeltaiseen prinsessavihkoon, jonka sain eräältä pikku ystävistäni syntymäpäivälahjaksi viime vuonna.
Kävin myös kastelemassa kenkäni kävelyllä.
Piilolinssit ovat sangen mukavat, koska ne silmissä voin käyttää pissislasejani.
Aurinko paistaa edelleen.
Näin pienen karvaotuksen.
Ns. kaverini ovat matkalla Kuopioon.
En kyllä lähde heidän kanssaan minnekään.
Olkoot keskenään ensi kerran, JOS pyytävät minua minnekään.
Kaunis päivä joka tapauksessa.
Söin eilen pehmistä.
Olin ulkona t-paita päällä.
Angsti kuvannee parhaiten tämänhtekistä mielentilaani. On se hienoa.
1. Älä pidä yhteyttä, niin en minäkään.
2. Älä kerro minulle elämästäsi, niin en minäkään omastani.
3. Jätä minut ulos kaikesta, teen saman sinulle.
4. Hymyile minulle, haistatan pitkät.
Have a nice day, darlings!
I will.
Piilolinssitilaukseni oli muuten sössitty, mutta ei se mitään. Näen vasemmallakin ihan hyvin, ja onneksi saan uuden parin ensi viikolla.
Ja ensi viikolla on vappu. = Munkkeja + siideriä + rautatieasema = Legendaarinen vappupiknikki! (Yksin tai pikku palleroisen kanssa, vaikka kuinka mankuisitte mukaan)
Hiusten värjääminen teki ne aika sähköisiksi. Mutta mitäs pienistä, väri on hyvä. "Murppa on muuttunut. Muuttunut Murppa," sanoi eräskin herra. Eräänkin puolitutun neidin uusi värini sai juttelemaan kanssani pitkästä aikaa. Ainakin seitsemän henkilöä on kehunut sitä. Siitä ei siis tullutkaan epic fail.
Ruotsin tunnit, ah.
ausku: "Mikä tää on? Tää on kala, kahen kilon."
luokka: *epämääräistä, mutta sangen kovaa hekottelua*
ausku: "Se on kahen kilon HAUKI."
random ihminen luokasta: "Ois voinu olla SIIKA!"
Mutta ei se ollut.
Tarvitsen oman lääkekaapin.
Kaavailtu mediamaksu on perseestä, sillä rahalla opiskelija syö kolme kuukautta. (Ja mistähän ihmeestä ne meinaavat ulosmitata sen maksun opiskelijalta, joilla on tunnetusti "hirveästi" rahaa käytössään muutenkin..?)
Minulla on liikaa hameita.
Kirjoitan paljon tärkeitä asioita vaaleankeltaiseen prinsessavihkoon, jonka sain eräältä pikku ystävistäni syntymäpäivälahjaksi viime vuonna.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Olen ei-niin-hyödyllinen alaikäinen
No niin, luulen että yksi ystäväiseni on minulle suuttunut. Ihan miten vain, jos ei apu kelpaa.
Yhdelle tekstasin asioista, jotka eivät liikuta minua, mutta kahta muuta kylläkin. Pitäkääkin sitten hauskaa yhdessä, minua ei tarvita.
Tämä ns. äitini saa minut haluamaan omaa elämää oman kämpän ja muun hauskan muodossa. Ja sinne hän ei astuisi ikinä jalallaankaan, siitä pitäisin huolen.
Olen pikkuteini, jolla ei ole oikeuksia. Olen aina tiellä. Olen alaikäinen, joka ei ymmärrä mistään mitään. Olen hyödytön.
Näin ihmiset yrittävät saada minut uskomaan. Isäni on poikkeus ja arvostan häntä sen takia kovasti. Joku edes ajattelee minun käyttäytyvän kuin täysi-ikäinen.
Ystäväni valittavat siitä, että kaikki baari-illat ovat samanlaisia. Minä en edes pääse niihin vielä.
Valittavat myös, että eivät saa uusia tuttavuuksia. Mitäs ette pidä tai ota yhteyttä uusiin tai vasta tapaamiinne ihmisiin.
Minusta ihmisellä on oikeus valita nimensä. Minä en pidä omastani, miksi en saisi muka vaihtaa sitä? Muutan sen syksyllä, "äiti" voi tukehtua pullaansa. Odotan muka kaiken muuttuvan nimeni myötä paremmaksi ja vaihdan sen heti parin viikon päästä kyllästyttyäni siihen.
Ei se sinua liikuta tai edes kuulu sinulle.
Sanoin hänen olevan huono äiti ja pahoittelin joutuessani sanomaan sen. Olen kyllästynyt hänen tapaansa polkea minun aikomukseni lyttyyn kerta toisensa jälkeen. Kaikki haaveeni ovat vähintään säröillä, jos hän kuulee niistä. "Ei sulla tuu koskaan olemaan rahaa." "Päädyt kotiäidiks." "Et sie mitää töitä saa." "Paskat siulla oo ikinä rahaa sisustaa saati syödä."
Kiitos, mutta minä en ole se, joka jätti lukion kesken ja ei ole ollut päivääkään töissä. Minä en ole se, jolla on kotona kolme lasta, joista kaksi on enemmän tai vähemmän opiskelu- ja työkyvyttömiä. Minä en ole se, joka on KATKERA. Se, joka ryyppää ja huutaa ja pahoinpitelee.
Tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää
Yhdelle tekstasin asioista, jotka eivät liikuta minua, mutta kahta muuta kylläkin. Pitäkääkin sitten hauskaa yhdessä, minua ei tarvita.
Tämä ns. äitini saa minut haluamaan omaa elämää oman kämpän ja muun hauskan muodossa. Ja sinne hän ei astuisi ikinä jalallaankaan, siitä pitäisin huolen.
Olen pikkuteini, jolla ei ole oikeuksia. Olen aina tiellä. Olen alaikäinen, joka ei ymmärrä mistään mitään. Olen hyödytön.
Näin ihmiset yrittävät saada minut uskomaan. Isäni on poikkeus ja arvostan häntä sen takia kovasti. Joku edes ajattelee minun käyttäytyvän kuin täysi-ikäinen.
Ystäväni valittavat siitä, että kaikki baari-illat ovat samanlaisia. Minä en edes pääse niihin vielä.
Valittavat myös, että eivät saa uusia tuttavuuksia. Mitäs ette pidä tai ota yhteyttä uusiin tai vasta tapaamiinne ihmisiin.
Minusta ihmisellä on oikeus valita nimensä. Minä en pidä omastani, miksi en saisi muka vaihtaa sitä? Muutan sen syksyllä, "äiti" voi tukehtua pullaansa. Odotan muka kaiken muuttuvan nimeni myötä paremmaksi ja vaihdan sen heti parin viikon päästä kyllästyttyäni siihen.
Ei se sinua liikuta tai edes kuulu sinulle.
Sanoin hänen olevan huono äiti ja pahoittelin joutuessani sanomaan sen. Olen kyllästynyt hänen tapaansa polkea minun aikomukseni lyttyyn kerta toisensa jälkeen. Kaikki haaveeni ovat vähintään säröillä, jos hän kuulee niistä. "Ei sulla tuu koskaan olemaan rahaa." "Päädyt kotiäidiks." "Et sie mitää töitä saa." "Paskat siulla oo ikinä rahaa sisustaa saati syödä."
Kiitos, mutta minä en ole se, joka jätti lukion kesken ja ei ole ollut päivääkään töissä. Minä en ole se, jolla on kotona kolme lasta, joista kaksi on enemmän tai vähemmän opiskelu- ja työkyvyttömiä. Minä en ole se, joka on KATKERA. Se, joka ryyppää ja huutaa ja pahoinpitelee.
Tää on viimeinen valitusvirsi
kun kukaan ei jaksa enää
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
I Almost Told You That I Loved You
Pelasin lomalla muutekseen PALJON Fable 2:a. Nam.
Ja ikävöin parhaita kavereitani, toisin on tällä hetkellä. En jaksa ajatella heitä. Tänäänkin oli niiiin pitkä sananvaihto erään kanssa, että... "Mikä siulla oli?" "Psykologia." "Miten meni?" En edes muista vastausta! Tulkitsen sen itse niin, että en enää välitä. Enkä varmaan ole ainoa.
Hyvästi rakas ystäväni, meinasin lempata sinut vasta kesällä, mutta aloit ottaa vähän päähän.
Eilen oli kuitenkin ihan hauskaa. Sammakoiden leikkely nimittäin. Kyllä, ne olivat minun mielestäni suloisia verisinä ja kuolleinakin, vatsat auki. Aika ovelaa, että niiden hermosolut saavat happea ihon läpi kuoleman jälkeenkin, mikä mahdollistaa niiden raajojen liikkeet. Välillä olisi voinut luulla niiden olevan elossa. Varsinkin opettajan sammakon, sillä sen vatsaa avatessa se räpisteli kaikkia jalkojaan tielle kuin sanoakseen "EI, et saa! Mene pooooois! Minun maha!!!" Kävellessäni biologian laitokselle näin erään tytön harjoituksista, moikkasimme toisiamme. Hassua.
Ja tosiaan, abipesässä "hieno mies" moikkasi minua, koska kuulemma näytin niin epäsosiaaliselta. Nauratti.
Maanantaina olin kotona kuumeessa.
Tänään olin koulussa tasan kaksi tuntia, nekin äidinkielen esseen kirjoituksen takia. Ruokalassa oli reppuselkäkaverini, joka söi tuttuni kanssa ja älysi kuitenkin moikata.
Minua on ilmeisesti helppo koskettaa, sillä parikin ihmistä nykyään koskee minua ilman syytä. Tänään juttelin ensimmäistä kertaa aikoihin eräänkin herra Egon kanssa. Luonnollisesti tämä alkoi heittää läppää ja demonstroi minulla kaikkea. Hyvät jutut, hyvät jutut. Sain englannin kirjoitelman sekä tiivistelmän takaisin. Ensimmäisestä tuli 97/99, toisesta 9/10 pistettä. "Lohduta minua, man boobs!" Haha. :D
Fakta on, että olen ihan totaalisen pihalla venäjästä sekä filosofiasta tällä hetkellä. Mutta mikäs tässä niin kauan kuin pääsen kokeiden läpi.
Enkä enää todellakaan jaksa välittää siitä, että mitä muut ihmiset ajattelevat nähdessään minut. En enää välitä mistään, mitä minulle sanotaan. Olen joidenkin mukaan "teiniintynyt". Ihan miten vain, te minusta teette tällaisen.
Ja ikävöin parhaita kavereitani, toisin on tällä hetkellä. En jaksa ajatella heitä. Tänäänkin oli niiiin pitkä sananvaihto erään kanssa, että... "Mikä siulla oli?" "Psykologia." "Miten meni?" En edes muista vastausta! Tulkitsen sen itse niin, että en enää välitä. Enkä varmaan ole ainoa.
Hyvästi rakas ystäväni, meinasin lempata sinut vasta kesällä, mutta aloit ottaa vähän päähän.
Eilen oli kuitenkin ihan hauskaa. Sammakoiden leikkely nimittäin. Kyllä, ne olivat minun mielestäni suloisia verisinä ja kuolleinakin, vatsat auki. Aika ovelaa, että niiden hermosolut saavat happea ihon läpi kuoleman jälkeenkin, mikä mahdollistaa niiden raajojen liikkeet. Välillä olisi voinut luulla niiden olevan elossa. Varsinkin opettajan sammakon, sillä sen vatsaa avatessa se räpisteli kaikkia jalkojaan tielle kuin sanoakseen "EI, et saa! Mene pooooois! Minun maha!!!" Kävellessäni biologian laitokselle näin erään tytön harjoituksista, moikkasimme toisiamme. Hassua.
Ja tosiaan, abipesässä "hieno mies" moikkasi minua, koska kuulemma näytin niin epäsosiaaliselta. Nauratti.
Maanantaina olin kotona kuumeessa.
Tänään olin koulussa tasan kaksi tuntia, nekin äidinkielen esseen kirjoituksen takia. Ruokalassa oli reppuselkäkaverini, joka söi tuttuni kanssa ja älysi kuitenkin moikata.
Minua on ilmeisesti helppo koskettaa, sillä parikin ihmistä nykyään koskee minua ilman syytä. Tänään juttelin ensimmäistä kertaa aikoihin eräänkin herra Egon kanssa. Luonnollisesti tämä alkoi heittää läppää ja demonstroi minulla kaikkea. Hyvät jutut, hyvät jutut. Sain englannin kirjoitelman sekä tiivistelmän takaisin. Ensimmäisestä tuli 97/99, toisesta 9/10 pistettä. "Lohduta minua, man boobs!" Haha. :D
Fakta on, että olen ihan totaalisen pihalla venäjästä sekä filosofiasta tällä hetkellä. Mutta mikäs tässä niin kauan kuin pääsen kokeiden läpi.
Enkä enää todellakaan jaksa välittää siitä, että mitä muut ihmiset ajattelevat nähdessään minut. En enää välitä mistään, mitä minulle sanotaan. Olen joidenkin mukaan "teiniintynyt". Ihan miten vain, te minusta teette tällaisen.
Massiivinen tapahtumapäivitys!
No niin, elikkäs lomalla en jaksanut vaivautua kirjoittamaan sukan vertaa.
Lomalla... Kävin kolmesti lenkillä ja kahdesti kaupungissa. Ostin kaikkea kivaa, mm. kaksi hattua ja muffini-kirjan. Torstaina kävi niin, että menin linkalla ja siellä oli myös ihan tuttuja ihmisiä, esim. "kultainennoutaja". Hän pahoitteli ettei huomannut minua ennen kuin päätepysäkillään, mutta ilmeisesti hänen pikkusiskonsa oli sanonut minun istuvan muutaman penkin edellä. Ja Prismassa oli meidän ryhmästämme yksi tyyppi ja Isossa Myyssä Ernesti. Jep, tykkään bongailla ihmisiä. Isukin kanssa kävimme Alkossa ja sainpa oman valkkaripullon (joka on vieläkin korkkaamatta, koska olen kipeä).
Tiistaina tein muuten pullaa suklaaholistin kanssa. Suklaapulla oli kyllä lievä pettymys, koska suklaa ei pahemmin maistunut siinä.
Niin, joo. Perjantaina heräsinkin sitten ennen kahdeksaa siihen, että kurkkuun koski ja nenä oli lievästi sanottuna tukossa. Mikäs sen hauskempaa. Kuumettakin oli, tosin ei kovin paljon. Illalla kuitenkin piti käydä päivystyksessä ja sain antibioottikuurin (koska se penteleen varvas keksi tulehtua). Nam nam. Penisilliini on parempaa. Kuitenkin, aktiviteettini pikku ystäväiseni kanssa peruuntuivat.
Kuumetta oli myös lauantaina ja sunnuntaina, tosin se ei estänyt minua lähtemästä lauantaina kaupungille muutamaksi tunniksi. Hmm... Taisin katsoa viikonlopun South Parkeja pikkuveljen kanssa. Ja taisin katsoa myös kaiken maailman Disney-mössöä, joka sulatti aivojeni rippeetkin.
Okies, siinä loma lyhykäisyydessään, nyt kirjoitan tämän viikon toilailut eri postaukseen.
Lomalla... Kävin kolmesti lenkillä ja kahdesti kaupungissa. Ostin kaikkea kivaa, mm. kaksi hattua ja muffini-kirjan. Torstaina kävi niin, että menin linkalla ja siellä oli myös ihan tuttuja ihmisiä, esim. "kultainennoutaja". Hän pahoitteli ettei huomannut minua ennen kuin päätepysäkillään, mutta ilmeisesti hänen pikkusiskonsa oli sanonut minun istuvan muutaman penkin edellä. Ja Prismassa oli meidän ryhmästämme yksi tyyppi ja Isossa Myyssä Ernesti. Jep, tykkään bongailla ihmisiä. Isukin kanssa kävimme Alkossa ja sainpa oman valkkaripullon (joka on vieläkin korkkaamatta, koska olen kipeä).
Tiistaina tein muuten pullaa suklaaholistin kanssa. Suklaapulla oli kyllä lievä pettymys, koska suklaa ei pahemmin maistunut siinä.
Niin, joo. Perjantaina heräsinkin sitten ennen kahdeksaa siihen, että kurkkuun koski ja nenä oli lievästi sanottuna tukossa. Mikäs sen hauskempaa. Kuumettakin oli, tosin ei kovin paljon. Illalla kuitenkin piti käydä päivystyksessä ja sain antibioottikuurin (koska se penteleen varvas keksi tulehtua). Nam nam. Penisilliini on parempaa. Kuitenkin, aktiviteettini pikku ystäväiseni kanssa peruuntuivat.
Kuumetta oli myös lauantaina ja sunnuntaina, tosin se ei estänyt minua lähtemästä lauantaina kaupungille muutamaksi tunniksi. Hmm... Taisin katsoa viikonlopun South Parkeja pikkuveljen kanssa. Ja taisin katsoa myös kaiken maailman Disney-mössöä, joka sulatti aivojeni rippeetkin.
Okies, siinä loma lyhykäisyydessään, nyt kirjoitan tämän viikon toilailut eri postaukseen.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Memento mori & memento vivere
Perjantaina koulupäiväni kesti ruhtinaalliset neljä tuntia kahdeksan sijasta. Päänsärky & nuha - nam.
Illalla menin katsomaan harjoituksia. Oli vaikeaa yrittää olla häiritsemättä, koska ei ole helppoa pidätellä naurua samalla kun yskittää. Oikeasti - se näyttää idioottien puuhalta, ellei itse sitä ole harrastanut. Pukuhuoneessa minulta kysyttiin, että miksi tulin katsomaan harjoituksia enkä osallistunut. Oli helppo perustella: "No ku miulla on tää nuha ja sit miun kaverit lähti baarikierrokselle. Mitäs mie alaikänen." Vastaukseksi tähän sain "No on aika reiluja kavereita siulla!" Onhan ne.
Lauantaina minun piti lähteä kaupunkiin, mutta enpäs sitten mennytkään. Odottelin kärsivällisesti, että minut haettaisiin pois, sillä kaverini sanoi heidän tulevan "jossain yhden maissa". Joo-o. Kun minua tultiin hakemaan, kello oli varttia vaille kolme.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli aikamoinen elämys. Heräsin siihen, että joku hiplasi päätäni. Tai niin ainakin luulin jonkun tekevän. Noh, kohta sohvalta alkoi kuulua rapinaa. Nousin ja onnistuin hyppimään katkaisijan luo. Laitoin valot päälle ja pari kaveriani heräsi siihen. Sohvan selkänojalta minua tapitti pikkuinen karvaotus, joka juoksi seinään ja tipahti lattialle. Olin herännyt siihen, että hiiri käveli pääni päällä. Loppuyön nukuin olohuoneen sohvalla. HAHAHA! En ollut ainoa, jota hiiri kiusasi.
Ai niin, auton työntäminen hangesta on todella mukavaa. "Hyvä, että on mukana vahvoja tyttöjä." Kuules, ensi kerralla (jos sitä nyt tulee) saat olla peruuttamatta sinne hiton ojaan.
Mutta älä huoli, kyllä edelleenkin lähden kyytiin (pakon edessä). Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että minunlaisteni ihmisten takia EI ajeta kolareita.
On se muuten jännää tämä elämä. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö saisi jättää minut ja housuni rauhaan. Eräs toinen voisi olla heittelemättä häröjä juttuja ("Heti toi tekee kumminkin noin." "Kumminkin tuolla koulussa tuollaset vaatteet.") Duuuude. Ei, vaikka sinä siitä saisitkin jotain eriskummallista tyydytystä.
Ennen äiti valitti, että yhdet farkkuni eivät melkein sovi jalkaani. Nyt valituksenaihe onkin se, että ne roikkuvat takamuksen kohdalta hiukan. Hän onkin todella fiksu.
Sunnuntaina halusin voidella kakkuvuoat.
äiti: "Muista sitten ne nurkat voidella tarkkaan."
minä: "Äiti, nää on pyöreitä."
Näin meillä. Vaihteeksi.
Illalla menin katsomaan harjoituksia. Oli vaikeaa yrittää olla häiritsemättä, koska ei ole helppoa pidätellä naurua samalla kun yskittää. Oikeasti - se näyttää idioottien puuhalta, ellei itse sitä ole harrastanut. Pukuhuoneessa minulta kysyttiin, että miksi tulin katsomaan harjoituksia enkä osallistunut. Oli helppo perustella: "No ku miulla on tää nuha ja sit miun kaverit lähti baarikierrokselle. Mitäs mie alaikänen." Vastaukseksi tähän sain "No on aika reiluja kavereita siulla!" Onhan ne.
Lauantaina minun piti lähteä kaupunkiin, mutta enpäs sitten mennytkään. Odottelin kärsivällisesti, että minut haettaisiin pois, sillä kaverini sanoi heidän tulevan "jossain yhden maissa". Joo-o. Kun minua tultiin hakemaan, kello oli varttia vaille kolme.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli aikamoinen elämys. Heräsin siihen, että joku hiplasi päätäni. Tai niin ainakin luulin jonkun tekevän. Noh, kohta sohvalta alkoi kuulua rapinaa. Nousin ja onnistuin hyppimään katkaisijan luo. Laitoin valot päälle ja pari kaveriani heräsi siihen. Sohvan selkänojalta minua tapitti pikkuinen karvaotus, joka juoksi seinään ja tipahti lattialle. Olin herännyt siihen, että hiiri käveli pääni päällä. Loppuyön nukuin olohuoneen sohvalla. HAHAHA! En ollut ainoa, jota hiiri kiusasi.
Ai niin, auton työntäminen hangesta on todella mukavaa. "Hyvä, että on mukana vahvoja tyttöjä." Kuules, ensi kerralla (jos sitä nyt tulee) saat olla peruuttamatta sinne hiton ojaan.
Mutta älä huoli, kyllä edelleenkin lähden kyytiin (pakon edessä). Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että minunlaisteni ihmisten takia EI ajeta kolareita.
On se muuten jännää tämä elämä. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö saisi jättää minut ja housuni rauhaan. Eräs toinen voisi olla heittelemättä häröjä juttuja ("Heti toi tekee kumminkin noin." "Kumminkin tuolla koulussa tuollaset vaatteet.") Duuuude. Ei, vaikka sinä siitä saisitkin jotain eriskummallista tyydytystä.
Ennen äiti valitti, että yhdet farkkuni eivät melkein sovi jalkaani. Nyt valituksenaihe onkin se, että ne roikkuvat takamuksen kohdalta hiukan. Hän onkin todella fiksu.
Sunnuntaina halusin voidella kakkuvuoat.
äiti: "Muista sitten ne nurkat voidella tarkkaan."
minä: "Äiti, nää on pyöreitä."
Näin meillä. Vaihteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)